TAFT Warriors (U13) viimeinen turnaus Helsingissä 2017

18.09.2017

Warriors osallistui Helsingissä eilen 7vs7 ECG-turnauksen kahteen otteluun.

Aamun peli oli Helsinki Wolverinesia vastaan. Joukkueemme oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella täydellä kokoonpanolla ja tulosta tuli heti. 

Peli lähti käyntiin puolustusvuorolla ja puolustus pelasi unelmapeliä. Torjuntoja tehtiin alku yardeilla hyvällä otteella. Puolustus otti puruotteen ahmojen kaulasta ja kesytti pedon. Ottelun viime minuuteilla CB Marius Pellinen pelasti ratkaisun hetkellä joukkueelleen voiton taklaten vaarallisesti läpi murtautuneen vastustajan pallonkantajan jäätävästi tekonurmen pintaan. 

Hyökkäyspeli toimi heti mainiosti. Ensimmäistä kertaa kauden aikana pystyimme käyttämään piilossa ollutta heittohyökkäystämme. Vara-QB Artturi Tähkäpään heittokäsi loisti kultaisena kentällä. Tarkkojen ja hyvin ajoitettujen heittojen kannatellessa palloa korkealla yläilmoissa TE Valtteri Rajala eteni kentällä ennalta sovitusti ja liimasi pallon varmoin ottein näppeihinsä. Valtteri kasvatti joukkueen pistepussia upeasti kolmella TD:lla ja yhdellä lisäpisteellä. Valtteri pelasi kuin liekehtivä torni. 

RB Santeri Kotavalko antoi jälleen mallia miten RB:n pitää edetä. Väkivahvaa Santeria on äärimmäisen vaikea pysäyttää. Tarvitaan useampi vastustaja, ennen kuin puolustuksella on mitään mahdollisuuksia. Santeri juoksi joukkueelle tärkeitä yardeja aina uusiin yrityksiin ja heittopeleille saatiin näin mahdollisuus pelata. Joukkueen pistepussiin Santeri juoksi vielä yhden TD:n. 

Pelitulos TAFT:lle 25 – 20

 

Pitkien odottelutuntien jälkeen pääsimme aloittamaan toisen ottelun vallitsevaa SM-hopeamitalistia, Espoon Wolverinesia vastaan. Espoo vielä ennen ottelun alkua päätti vahvistaa joukkuettaan Helsinki Wolverinesin kolmella parhaalla tehopelaajalla. 

Peli alkoi tasaisena. Puolustuksemme ja hyökkäyksemme pelasi erittäin hyvää peliä isokokoista joukkuetta vastaan. Linjan Sampo Leppänen armotta säkitti vastustajan QB:n. Puolustuksen vartiointi oli kovaa luokkaa, mutta vastustajan kolmen nopean ja taitavan juoksijan piteleminen oli täyttä työtä. Espoo juoksikin neljä TD:tä ja kaksi lisäpistettä näillä kolmella taiturilla. 

Hyökkäyksessä pääsimme peräti neljä kertaa alle yardin päähän maalista, mutta aloituksen harmittavat pallon rähmäykset ratkaisun hetkellä tekivät hyökkäyksen työn tuloksettomaksi. Varsinainen QB pelasikin nyt toipilaana. RB Artturi Tähkäpää oli nyt omalla pelipaikallaan ja hyvällä prosentilla juosten kolme TD:ia ja yhden lisäpisteen. Artturi keräsi vielä yhden lisäpisteen upeasta heitosta. 

Spekulointi ei välttämättä ole järkevää, mutta nyt on kiusaus liian suuri: mikäli nuo neljä mainitsemaani rähmäystä olisikin onnistunut alle yardin päässä maalista pistepussimme olisi enemmän kuin tuplaantunut. Tämä siis vain minun omaa spekulaatiota … tämän ainoan kerran.    

Pelitulos Espoo Wolverinesille 26 - 20 

 

 

Valmentajan Jäähyväiskirje TAFT Warriors (U13) 2017 joukkueen pelaajille 

 

Pitäessäni teille viimeistä puhettani turnauksen jälkeen tunsin rinnassani ahdistusta … kipua, kun tajusin luopuvani teistä, tästä hienosta joukkueestani.

Mutta luonnon kello menee eteenpäin ja te kasvatte, kasvatte kohti aikuisuuden pelaajaa, ja kohti unelmianne. Näin se pitää mennäkin … lohduttauduin. 

Joukkueena te kuoriuduitte ulos kotelosta loppukesän aurinkoisena päivänä, kuin sudenkorento, pelasitte yhdessä upeaa peliä, näytitte valmentajalle miten te osaatte kaiken, mitä teille on opetettu, pitkän syksyn, talven, kevään ja kuluvan kesän aikana. 

Tämä joukkue kuoriutui päivän valoon ja lensi riemua rinta täynnä … yhden kesäisen päivän. Muisto tästä … teistä …  jää mieleeni yhtenä harvinaisena timanttina koko loppuelämäni ajaksi. 

Te kuljette eteenpäin, soudatte yhteistä venettänne kohti edessä siintäviä rantoja, teillä jokaisella on oma airo ja yhdessä sydämenlyöntinne tahdissa soutamalla… pääsette lopulta perille, tukevalle maaperälle turvaan ja tavoitteeseenne. 

Yhdessä tekemällä ja toisiinne luottamalla, teette jokainen oman tehtävänne parhaiten… saavutatte kaiken.

 

18.09.2017 

Jari Pellinen 

TAFT Warriors Päävalmentaja

2017-09-17_U13_Warriors.jpg

 

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa