TAFT:n kauden aloitus oli nihkeä. Sarjapisteet 69ersille lukemin 3-27 (3-7)

16.06.2015

Kauden avauspeli oli TAFT:lle hankala. Ottelun alussa joukkue oli selvästi jännittynyt ja pelaajavaihdoissa sekä pelikutsuissa nähtiin haparointia. Sekä hyökkäys että puolustus esittivät kuitenkin ehjiä suorituksia ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä, mutta viimeistely kaipasi tehoja.

Päävalmentaja Rami Lilja ottaa pisteiden puuttumisen myös omille harteilleen ”Olimme varmalla potkumaalietäisyydellä heti ottelun alussa kahdesti, mutta kutsuin hyökkäyksen sisään neljännellä yrityksellä. Tämän otan omaan piikkiini.”.

69ers – hyökkäys esitti QB Cedric Johnsonille tyypillistä pitkää heittopeliä, jonka peittämisessä TAFT – puolustus onnistui ensimmäisellä puoliajalla kohtuullisen hyvin ja vain yksi pitkä heitto upposi perille asti. Toisella puoliajalla heittotilaa aukesi kolmen maalin verran lisää ja Rami Liljan mukaan parantamisen varaa jäi rutkasti.

”Puolustuksessa oli monia hyviä suorituksia. Esimerkiksi tukimies Riki Ogata debytoi Vaahteraliigassa ja täytti paikkansa hienosti. Heittosuojauksessa tuli muutamia ajatuskatkoja, ja ne maksavat tällä tasolla aina maalin verran. Meillä oli myös muutama syötönkatko ja vastustajan rähmäys käsien ulottuvilla, mutta harmillisesti ne jäivät peittämättä emmekä päässeet näistä hyötymään. Emme voi olla suoritukseemme tänään tyytyväisiä, mutta asiat ovat korjattavissa ja paranevat varmasti kauden mittaan.”.

TAFT hyökkäys haki vielä muotoaan ja maaliviivan tuntumaan päästiin useammankin kerran, mutta pienet virheet maksoivat paljon ja maalisuoritukset jäivät odottamaan.

”Hävisimme tänään linjapelissä. 69ersin puolustuksen linja onnistui antamaan liian paljon painetta pelinrakentajalle, mikä vaikeutti tasapainoisten heitto- ja juoksupelien syntymistä. Kun oma linjamme onnistui, saimme pelattua hyviä juoksu- ja heittopelejä. Hyökkäyksessä etenkin WR Jani Luiro, WR Patrik Pöllänen ja RB Ian Sadon väläyttelivät sitä lupausta, jota TAFT-hyökkäyksellä on tarjota. Pelinrakentaja Jamal Londry-Jackson säkitettiin laskujeni mukaan viisi-kuusi kertaa, joten hyökkäyksen linjassa meidän täytyy parantaa, jotta saamme pelit kulkemaan. Myös puolustuksessa linjamme oli alakynnessä 69ersin hyökkäyksen linjaa vastaan emmekä saaneet riittävästä painetta Cedric Johnsonille.”.

TAFT:n ainoa pistesuoritus tuli kenttäpotkumaalin muodossa kun Aleksi Wirén onnistui 3 pisteen arvoisesti aivan ensimmäisen puoliajan lopulla.

Seuraavaksi TAFT kohtaa Porvoo Butchersin, joka saapuu TAFT:n vieraaksi torstaina 25.6. klo 18.30

Myös Butchersin voittosarake on vielä avaamatta, joten voitonnälkää ja panosta ottelussa riittää. Tervetuloa katsomoon!

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa