Pelit jatkuvat Vaahteraliigassa - seuraavana matka Turkuun

01.07.2016

Juhannustauko on vietetty ja Vaahteraliiga jatkuu tänään perjantaina, kun Taft matkaa Turkuun Trojansin vieraaksi. Molemmat joukkueet kärsivät edellisellä kierroksella todella niukat viime hetken tappiot, josta varmasti on ammennettu energiaa tämän illan otteluun.

Taftin kausi on edennyt tappiosta toiseen. Viime kierroksen TV-ottelussa Butchersia vastaan oli toiselle joukkueelle jaossa kauden avauspisteet, mutta Butchersin maali 15 sekuntia ennen ottelun loppua ratkaisi ottelun kotijoukkueelle. Kirvelevän tappion saattelemana Taft vietti pienen levähdystauon Juhannuksen aikana: ”Viime kausi ja heikosti lähtenyt kausi ovat luoneet tiettyä painetta joukkueeseen, joten Juhannus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Otimme tauon levon kannalta, ja rentouduimme koko joukkueena”, päävalmentaja Stephen Stokes kertoo ja jatkaa: ”Nyt olemme takaisin ja keskittyneitä tekemään kauden toisesta puolikkaasta mielekkäämpi kuin ensimmäisestä. Tiedämme ketä olemme, ja olemme valmiit näyttämään muulle liigalle uuden Taftin!”

Taftin pelissä on näkynyt valon pilkahduksia, hyökkäyksen puolelta Cedric Johnson (#12) on pelannut hyvän kauden ja Joel Sisler (#8) on tehnyt laitahyökkääjänä tehokasta jälkeä. Myös puolustuksen puolella Jim Barry (#3) pelaa hyvää kautta, ja johtaa koko Vaahteraliigan taklaustilastoja. Suurin ongelma on ollut linjoissa, kun hyökkäyksen linja ei ole pystynyt antamaan pelinrakentaja Cole Webbille (#18) tarpeeksi aikaa löytää vapaita laitahyökkääjiä, tai saanut Andre Dahlmanille (#6) ja Antti Lahtiselle (#32) luotua juoksuväyliä puolustuksen keskelle. Puolustuksen linjan kanssa on ollut haasteita, kun vastustajan pelinrakentajalle ei ole saatu luotua tarpeeksi painetta, eikä säkitysten parissa ole päästy liiemmin juhlimaan. Puolustuksen koordinaattori Xavier Andre tiivistää puolustuksen ajatuksia: ”Meidän täytyy puolustuksessa pitäytyä siinä mitä teimme ensimmäisissä otteluissa ja kiristää löysiä osia pelistämme. Jos suoritamme tasaisesti, meidän pitäisi pystyä pelaamaan hyvin ketä tahansa vastustajaa vastaan. Tauko antoi meille hyvän mahdollisuuden levätä ja kerätä voimia tulevaan otteluun.”

Taft matkaa siis tänään Turkuun, jossa se kohtaa isäntäjoukkue Trojansin klo 18:30 alkavassa ottelussa. Ottelu on nähtävissä myös Nelonen Pro kanavalla.

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa