Uusi pelinrakentaja Taftiin - tervetuloa Cole Webb

24.03.2016

Taftin tuleva pelinrakentaja Cole Webb tulee suoraan Yhdysvaltojen kovimmalta yliopistosarjatasolta (NCAA D-1), Californian yliopistosta.

cole-webb-1.jpg

Ensi kesänä hyökkäyksen tahtipuikkoa heiluttaa Californian yliopistosta saapuva Cole Webb. Kovimmalta yliopistosarjatasolta saapuva pelinrakentaja on innoissaan päästessään osaksi Taft-perhettä, ja on juuri keväällä yliopistosta valmistuessaan täydessä pelikunnossa Vaahteraliigakauteen 2016.

Miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Stephen Stokes on pitänyt Coleen yhteyttä jo usean kuukauden ajan, ja hän on ollut pitkään piikkipaikalla ja joukkueen tähtäimessä. Valmentaja Stokes antoi totuttuun tapaan tuoreeltaan kommenttinsa pelinrakentajan sopimuksesta: ”Meillä oli pieni aikatauluristiriita, mutta saimme ratkaistua sen ja nyt meillä on todellinen tuplauhka pelipaikalle. Tiedän jo nyt, että meillä tulee olemaan todella hauskaa kun herra Webb on ottamassa snäppejä vastaan tällä kaudella.”

Cole Webb itse oli vasta kuullut, että myös Euroopassa pelataan amerikkalaista jalkapalloa, kun Taft otti häneen jo yhteyttä. ”Olen kiitollinen joukkueen tekemästä työstä sopimuksen eteen, sillä se on reilu molemmille ja hyödyttää molempia osapuolia”, Cole summaa sopimuksestaan. Joukkueesta Cole on myös tietoinen: ”Olette tehneet jo kovasti töitä rakentaaksenne joukkuetta uudelleen viime kauden pettymyksen jälkeen. Haluan tulla mukaan näyttämään, että tämä on uusi TAFT, jossa on talenttia ja halua pelata ja voittaa liigan parhaatkin joukkueet.”

Kun joukkue otti pelinrakentajaan yhteyttä ja sopimusta alettiin tehdä, hän oli jo ehtinyt kaivamaan tietoa Suomen amerikkalaisesta jalkapallosta, joukkueista sekä maasta. ”Olen TODELLA innoissani siitä, että vietän kesäni Suomessa, sillä olen kuullut pelkästään loistavia asioita maasta kaikilta kenen kanssa olen jutellut ja ketkä ovat siellä käyneet. Odotan varsinkin veden äärelle pääsyä, sillä kun olen rantakaupungista Californiasta, rakastan olla lähellä rantaa joten haluan viettää vapaa-aikaa rannalla ja nähdä paljon rannikolla olevia saaria”, Cole kertoo odotuksistaan.

Pelinrakentajalla on hienot puitteet valmistautua kauteen, ja Cole harjoitteleekin parhaillaan vanhojen joukkuetovereidensa kanssa, jotta hän on valmiina kesää varten. Pelinrakentajan vahvuuksista yksi nousee haastattelussa ylitse muiden: ”Paras ominaisuuteni joukkueelle on peliälyni, jota olen 16 pelivuoden aikana kartuttanut lähes joka tasolla millä Amerikassa voi pelata. ”

Kun päävalmentaja Stephen Stokes antoi pelinrakentajalle opiskeltavaksi joukkueen pelikirjan, tuli välittömästi selväksi minkälaisen ammattilaisen kanssa olemme ensi kesänä tekemisissä, pelikirjamme Cole nimittäin oppi hallitsemaan alle tunnissa. Cole on myös itse vakuuttunut: ”Loistava ominaisuus pelikirjassa on sen kyky olla samaan aikaan hyökkäykselle tarpeeksi yksinkertainen, mutta sisältää komplekseja muotoja puolustuksen tehtävän vaikeuttamiseksi. Uniikki hyökkäys on samantyylinen kuin millä olen pelannut täällä viime vuosina, ja uskon että se voi olla tehokas missä vain. Minulta löytyy joitakin twistejä ja pieniä lisäyksiä joita ehdotan, mutta suurimmilta osilta olen todella tyytyväinen pelikirjaan”

Cole kertoo olevansa innoissaan liittyessään Taft-perheeseen: ”Uusi kulttuuri, jota siellä rakennetaan, on juuri se syy miksi näen joukkueen olevan paras vaihtoehto minulle. Kulttuuri edustaa parasta puolta amerikkalaisesta jalkapallosta; se sitoo yksilöitä joukkueeksi yhteistä hienoa päämäärää kohti. Haluan joukkuekavereideni tietävän että en ota kevyesti tätä tilaisuutta, ja teen hartiavoimin töitä ollakseni valmiina pelaamaan heidän kanssaan. Faneille tiedoksi: Joukkue on matkalla kohti hienoa kautta, on hienoa päästä osaksi sitä, ja toivon näkeväni teitä suurin joukoin kannustamassa meitä kauden aikana!”

 

Tervetuloa Vantaalle, Cole Webb!

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa