Jenkkifudiksen monitoimimies: Hannu Häyrinen

Vuoden 2017 kausijulkaisuun meillä oli tilaisuus haastatella muutamia TAFTin alkuaikojen, ja miksei myöhempienkin aikojen, historiaa tehneitä henkilöitä. TAFTin toiminnassa mukana olleita on paljon, kuten näissä haastatteluissa esiintyvistä nimistä voi päätellä, ja tarinoita vielä enemmän. Pitkähkö haastattelutuokio tuntui pintaraapaisulta, toivottavasti kuitenkin onnistumme tuomaan valaisevan ja tietorikkaan lukuhetken tähän päivään!

Nyt vuorossa on Hannu Häyrinen, mies, jolle mikään jenkkifudiksessa ei ole vierasta. Toistakymmentä vuotta seurassa pelaajana, kapteenina, joukkueenjohtajana ja hallituksessa, ihan missä milloinkin on tarvittu, on merkittävä ura. Me taftilaiset saamme olla kiitollisia uranuurtajillemme!

*

Vantaan TAFTilla on aina ollut onni puolellaan moniosaajien suhteen. Yksi heistä on 1980-luvun alussa seuraan pelaamaan houkuteltu running back Hannu Häyrinen, joka pelaajauransa rinnalla oli TAFTin hallituksessa, hallituksen puheenjohtajana, kapteenina, joukkueenjohtajana ja missä milloinkin olla piti. Nykypäivän mittapuun mukaan vanhana, 25-vuotiaana, pelaamisen aloittanut Hanski pelasi koko 12-vuotisen uransa TAFTissa. Edelleen Vantaalla asuva RB seuraa TAFTin menoa ja meininkiä käymällä silloin tällöin katsomassa otteluita. Tätä julkaisua valmisteltaessa istuimme Hanskin kanssa muutaman tunnin kahvikupillisen äärellä, juttelimme ja nauroimme. Vuosien varrelta oli kertynyt melkoinen määrä muistoja, joista valitettavasti vain osa pääsee tällä kertaa julkisuuteen.

Uran alku. ”Olin veljeni kanssa vuonna 1981 juhannusta viettämässä Lappeenrannan leirintäalueella, kun TAFTin joukkue palasi pelireissultaan Savonlinnasta ja leiriytyi samaan paikkaan. Hyväkuntoisina kundeina meidät houkuteltiin mukaan pelaamaan, ja heti kesätauon jälkeen lähdettiin joukkueena Poriin. Meille puettiin varusteet päälle ja passitettiin kentälle. Kun lajista ei ollut minkäänlaista tietoa, tuli virheitäkin tehtyä, mutta paluuta ei ollut, elämä oli sen jälkeen pelkkää jenkkifudista”, Hanski kertoo.

Harjoittelusta. ”Meillä oli QB:nä Jukka ”Unski” Lindborg, joka oli kova juoksija ja yleisurheilija. Unski oli peruskuntovalmentajamme, ja juoksimme kuin maratonille oltaisiin oltu valmistautumassa. Koko joukkue linjamiehiä myöten juoksi pitkiä matkoja ja treenasi muutenkin viisi kertaa viikossa. Unskin siirryttyä myöhemmin Helsinki Roostersiin jatkoimme hyvillä opeilla talviharjoittelua valmistautuessamme tuleviin pelikausiin. Se oli avain menestykseemme. TAFT treenasi ja pelasi Peltolan kentällä, joka sijaitsi nykyisen Tikkurilan Urheilupuiston luonnonnurmikentän paikalla, mutta treenejä oli talviaikaan muuallakin, jopa hevosmaneesissa. Nykypäivän TAFTilla on niin leveä pohja juniorityössä, että sieltä pitää pystyä jalostamaan se pyramidin huippu Vaahteraliiga-tasolle. Hyvä valmennus ja innostus treenaamiseen varsinkin talvikaudella tuovat jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden menestyä.”

Joukkuekavereista. ”Urheilullisesti ajatellen Euroopan mestaruus oli varmasti parhaita kokemuksia, mutta parasta, mitä jenkkifudiksesta on jäänyt, on kaverit. Aika paljon nähdään vieläkin, erilaisilla kokoonpanoilla reissataan, käydään yhdessä salilla ja pelataan sählyä. Silloin kun pelasin, pyöri ykkösjoukkueen ringissä ajan mittaan toistasataa kaveria, joista osan kanssa ei välttämättä nähdä, mutta osan kanssa jutut jatkuvat. Vaikka aikanaan oli vääntöä hyökkäyksen ja puolustuksen välillä ja vaikka ihmisinä olemme kaikki erilaisia, on kaveruus pysynyt ja särmät hioutuneet. Oli hauskaa, ihan mielettömän hauskaa. Tänä päivänä ympärille katsoessa ja lehtiä lukiessa huomaa, miten monilla aloilla ja monissa paikoissa kaverit vaikuttavat. Jätkäthän menestyivät pelaajinakin hyvin, mieleen tulee Petrus Penkki, joka oli todella loistava, ja panosti aidosti jenkkifudikseen. Olisi hienoa, jos näistä nykyisistä nuorista pelaajista mahdollisimman moni saisi kasvattavan kokemuksen joukkuepelaamisesta. Lajin parissa oppii kunnioittamaan auktoriteetteja ja ainakin jonkinlaisia käytöstapoja. Ja sitten kun on aika pitää hauskaa, niin pidetään hauskaa.”

Joukkueesta. ”Pelasin running backinä koko urani, vaikka valmentaja Mendez olisi halunnut minusta full backin. Veljeni oli full back, mutta itse halusin kantaa palloa enkä oikein osannut blokata niin kuin olisi pitänyt. Lajin hienouksiin kuuluu, että kavereita on kentällä paljon yhtaikaa, ja vieruskaveri tietää toisen heikkoudet ja vahvuudet ja tarvittaessa pystyy kompensoimaan muita eri muodostelmissa. Siitähän ei puhuta, mutta kyllä se tuolla takaraivossa vaistomaisesti on. TAFTin linjapelaajat olivat siihen aikaan legendaarisia, ihan avaintekijöitä. Sen huomasi viimeistään silloin kun uudempia kavereita tuli pelaamaan, eikä synkroni enää toiminutkaan heti. Vaahteraliigassa pelaaminen on kovaa taistelua, vaikkei olisi edes kärkijoukkue, mutta sinnehän TAFT ehdottomasti kuuluu.”

Tuontipelaajista. ”Aivan alusta asti piti saada vahvistuksia joukkueelle. Jenkkivalmentajat saattoivat tuoda pelaajia mukanaan. Suomessa lajin parissa oli alkuun merijalkaväen heppuja USAn lähetystöstä, kunnes lukuisten loukkaantumisten jälkeen heiltä kiellettiin jenkkifudiksen pelaaminen täällä. Jenkkipelaajien valitseminen oli kyllä hankalaa, filmit saattoivat olla vanhoja ja valmentajien todistukset kehua keskinkertaistakin pelaajaa estoitta. Olihan se heille kokemus, kun ei tiennyt Suomesta tai Euroopasta paljoakaan.”

Mokaamisesta. ”Jokainen mokasi kentällä. Näkyvimpiä olivat pallojen pudotukset ja menetykset, joihin receiverit ja running backit syyllistyivät. Ne muistetaan joka kerta kun lähdetään saunomaan. Eihän kukaan palloa tahallaan pudota, olenhan minäkin monta hyvää juoksua ja touchdownia joskus tehnyt, mutta ne ikäviin kohtiin tulleet fumblet muistetaan, ja niistähän me puhumme lopun elämäämme.” 

Valmentajista. ”Velho, ihan täydellinen valmentaja oli Mendez, joka tuli Jordanin ja Olsonin kanssa Suomeen ja opetti meille pelin. He kävivät jokaisen pelipaikan tehtävät tarkasti läpi ja saivat meistä lyhyessä ajassa hyviä pelaajia. Siihen asti oltiin pelailtu, mutta silloin joukkue muuttui täysin. Kovan talviharjoittelun ja Mendezin ansiota olivat niin Suomen mestaruus 1985 kuin Euroopan mestaruus 1986. Nostan näille TAFTin nykyisille (2017 toim.huom.) päävalmentajille Mika Alaselle ja Mika Karhulle hattua, herrat tekevät kovaa duunia, joka vie paljon aikaa.”

Juhlimisesta. ”Joka vuosi järjestettiin yhdet tai kahdet juhlat, yleensä syksyllä kauden päätyttyä. Nehän olivat älyttömiä juhlia varsinkin 1980-luvulla, sinne saattoi tulla satoja ihmisiä. Asuimme veljeni kanssa kahdestaan omakotitalossa, jolla oli iso peltotontti, ja siellä tai Tyllisen Laurilla juhlia vietettiin. Jenkkifudis oli niin suosittua, että kaikilla oli paljon kavereita, jotka sitten pyydettiin mukaan juhlimaan. Hauskanpitoon ei tappelut kuuluneet, paitsi parilla keravalaisella pelaajalla, jotka muuten olivat parhaat kaverukset ja  naapurukset, mutta juhlissa tanner tömisi, kun heidän aina piti mätkiä toisiansa.”

Naisista. ”Kun sanotaan, että suomalaiset naiset ovat kiinnostuneita ulkomaalaisista, niin kyllä sama pätee muuallakin. Kyllä Eurobowlin aikoihin 1986 Hollannissakin kävi melkoinen parveilu joukkueiden ympärillä. Olimmehan me paljon TV:ssä ja lehdissä, en nyt tiedä kuuluisia, mutta tunnettuja kuitenkin, ja meno oli aika hauskaa. Toisaalta se on nuorilla miehillä hankala vaihe, kun alkaa se naisen tuoksu tuntua, ja treenaaminen uhkaa jäädä sen takia. Rakastumiseen eivät valmentajat tai muutkaan joukkueessa voi vaikuttaa, mutta jalat voi silti pitää maassa.”

Katsomovalmentajista. ”Hauskaa on, kun katsomoissa näkee paljon entisiä pelaajia. Viisaita sanoja tulee, ja hyvähän sieltä on huudella tuntematta resursseja ja kaikkea taustalla tapahtunutta. Onhan siellä kentillä outoja asioita joskus tapahtunut, mutta kun ei ole oma lusikka ollut sopassa, niin turha puuttua.”

10.6.2017 Kunniavieraina Hannu Häyrinen (vas.) ja Tapio Ruuskanen miesten II-divisioonan ottelussa Vantaan TAFT vs Helsinki Wolverines

Yleisöstä. ”Kesäaikaan voi olla lauantaisin vaikeaa saada yleisöä paikalle, on niin paljon muuta tekemistä. Aikanaan vedettiin Tikkurilaan 1 000 - 2 000 henkeä katsomoon otteluita katsomaan. Alkuun kentän laidalla oli pieni pukkikatsomo, jonka tilalle kaupunki sitten rakensi isomman ja pysyvän katsomon. Pelikentän vaihtuminen Tikkurilasta Myyrmäkeen verotti varmasti yleisöä. Olihan se jonkinlainen kynnys Myyrmäkeen lähteä. Nyt toivotaan, että yleisö taas löytää paikalle, kun TAFT palaa juurilleen ja pelaa Tikkurilassa.”

Sponsoreista. ”Yhteistyön sponsoreiden kanssa olisimme varmasti voineet hoitaa paremminkin, muttei siihen riittänyt silloin resursseja.  Aikoinaan jenkkifudis oli paljon esillä aamu- ja iltapäivälehdissä sekä televisiossa. Sitten tuli lama 1990-luvulla ja kaikki muuttui täysin. Näkyvyys katosi ja sponsorit vetivät kukkaron nyörit kireälle. Tultiin alas kuin kivi, ja moni seura hajosi siihen. Meillä Eurobowl-voitto vaikutti vuosikausia budjetissa. Pelaajat alkoivat vaatia menestyksen myötä palkkaa, koska olettivat menestyksen tuovan entistä parempia ja isompia sponsoreita. Sen sijaan jouduttiin nostamaan vuosimaksuja, ja muut seurat käyttivät tilannetta hyväkseen kalastellen parhaita pelaajiamme riveihinsä.”

Eurobowl. ”Voitettuamme Suomen mestaruuden 1985 alkoi syksyllä kuulua huhuja, että seuraavana vuonna järjestettäisiin ensimmäinen Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnaus. Yli 40 hengen vieminen Eurooppaan tulisi maksamaan paljon, joten budjetti tuolle kaudelle oli yli kaksinkertainen aiempiin vuosiin verrattuna. Rahaa saatiin sitten mm. opetusministeriöltä, sponsoreilta ja keräämällä pelaajilta ylimääräisiä maksuja. Turnauksen järjestäjä pyysi meiltä etukäteen joukkueen historiikkia, mutta ajan puutteen vuoksi se jäi melko lyhyeksi, joten Eurooppaan suunnisti lähes tuntematon joukkue jostakin Suomesta. Hollannissa järjestelyt sujuivat mallikkaasti. Asuimme engelsmannien kanssa vanhassa linnassa, vallihaudat ja kaikki. Voitettiin kaksi ensimmäistä matsia Itävaltaa ja Hollantia vastaan, muistaakseni 67-0 ja 61-7, eihän näistä joukkueista ollut meille vastusta. Finaaliottelusta Italiaa vastaan tuli tiukempi, todella isokokoisia ja vahvoja italialaisia oli lähemmäs 70. Ottelu Amsterdamin vanhalla olympiastadionilla alkoi TAFTin kannalta onnettomasti safetyllä, josta jatkettiin tasaisemmin molempien tehdessä pisteitä. Italialaisten väkivahvan jenkki- running backin pysäytykseen löytyivät konstit puoliajan jälkeen, jopa niin hyvin, että kaveri hermostui, otti itselleen pelirangaistuksen ja joutui pois kentältä. Ottelu ratkesi viime hetkillä TAFTin hyväksi, ja voitimme Eurobowl I -turnauksen. Se kunnia meillä pysyy ikuisesti.”

Seuratyöstä. ”Oikeastaan ainoa asia, joka on jäänyt mietityttämään koko uran ajalta, on se, että pelaamisesta olisi voinut saada enemmän, ellei olisi koko ajan ollut niin sidoksissa kaikkeen muuhun työhön seurassa. Pelaajallehan se tarkoitti treenien ja pelien lisäksi ajallisesti isoa panosta ja vastuuta. Hallituksen kesken vastuuta toki jaettiin, mutta ainahan ne hommat vähän loppusuoralle jäi. Onneksi siihen aikaan olin työssä, jossa kesät olivat vapaata, joten aikaa jäi paremmin. Olimme hyvissä väleissä Vantaan kaupungin liikuntatoimen kanssa, eikä menestyksen myötä ryhdytty tärkeilemään, vaan aina realiteetit muistaen neuvoteltiin hyvässä hengessä. Kaiken kaikkiaan TAFTista on jäänyt kasapäin hyviä muistoja ja kavereita, niin, ja se jäädytetty pelipaita #32”, Hanski kiteyttää.

 

*

Kausijulkaisutyöryhmä: Mia Uuttu, Sari Piik, Vesa Lindfors ja Laura Helminen