Jesper Korkalaisen kuulumisia USA:sta

21.01.2019

Jesper Korkalainen opiskelee jo toista vuottaan vaihto-oppilaana Linslyn koulussa Wheelingissä, Yhdysvalloissa. Toinen vuosi jenkeissä tuli alunperin mahdolliseksi ensimmäisen vuoden hyvän koulutyön ansiosta. "Piti tehdä paljon työtä koulun eteen, ja myös urheilun" Jesper kertoo, "vaatimustaso täällä on kova, ja koulutyö pitää tehdä hyvin". 

Jesperin arki on aika kiireistä jefu-kauden aikana: koulupäivät ovat aina klo 8-15 ja sen jälkeen jefu-treenit 15.30-17.30 joka arkipäivä. Pelit ovat yleensä viikonloppuisin tai välillä perjantaisin. "Jefu-kauden aikana ei oikein muuta ehdi tehdäkään kuin koulua ja treenaamista" sanoo Jesper, "pelaan täällä jefua, lätkää ja lacrossea". Linslyn jefu-joukkue pärjäsi viime vuonna hyvin ja voitti aluesarjansa OVAC Championshipin, joka oli 2A-tason mestaruus. Tällä kaudella joukkue pelasi korkeammalla 3A-tasolla, jolla menestys jäi vähän vaatimattomammaksi.

Korkalainen_Jesper_1_49802054_387606641808931_6648883049524101120_n.jpg

"Opiskelen nyt High Schoolissa seniorivuotta" Jesper kertoo, "kouluni on aika pieni, mutta pidän siitä ja olen löytänyt paljon uusia ystäviä täältä". Koulunkäynti eroaa Suomen koulusta aika paljon, sillä jenkeissä opettajat painottavat arvostelussa tuntikäyttäytymistä todella paljon. "Opettajat ovat mukavia ja he auttavat koulutehtävissä" jatkaa Jesper, "oppilaat ovat myös mukavia koulussani ja olen tutustunut tosi moneen täällä. Koulussamme on oppilaita ympäri Eurooppaa, ja käytännössä he kaikki asuvat asuntolassa kanssani, joten olen tutustunut heihin hyvin. Olen saanut myös paljon amerikkalaisia ystäviä ja päässyt viettämään lyhyempiä loma-aikoja heidän kodeissaankin. Vapaa-ajalla pelaamme välillä koripalloa, jenkkifutista tai muuten vaan hengaillaan. Viikonloppusin menemme joskus elokuviin, arkisin melkein kaikilla on treenejä, joten vapaa-aikaa ei niin hirveästi jää".

Korkalainen_Jesper_2_49802071_651655465237255_6514580946891571200_n.jpg

Oppi ensimmäisestä vaihto-oppilasvuodesta oli se, että koulunkäynti Yhdysvalloissa on hyvin erilaista kuin Suomessa. Jesper tiesi jo ensimmäistä kertaa lähtiessään, että opiskelu jotenkin muuttuu Suomen opiskelusta, muttei sitä, että niinkin paljon.

"Mietin vielä jatkanko tulevaisuudessa opiskelua ja jefun pelaamista collegessa jenkeissä. Tulen joka tapauksessa vuodeksi Suomeen high schoolin jälkeen" summaa Jesper tämän hetken tilannettaan.

Jesper Korkalainen studies already his second exchange year in Linsly High School, Wheeling, US. The first year's hard work with studies made it possible for him to continue for another year. "I had to carry out a lot of work for school, and sports as well" says Jesper, "the standards are high and you need to perform well at school".

Korkalainen_Jesper_3_50236792_1080329362150058_2178375273290924032_n.jpg

Jesper's everyday life is busy, especially during the football season: school days are from 8 am till 3 pm, and after that football practice until 5.30 pm. The games are usually played on weekends, or occasionally on Fridays. "During football season there's not much time for anything else than school and football" tells Jesper, "I play football, ice hockey and lacrosse here at school". Linsly's football team had a very good season last year, they won the 2A-level OVAC Championship. This season the team played on higher 3A-level with a bit more moderate success.

"It's my senior year now at High School" says Jesper, "and though the school is quite small, I like it a lot, and have found many good friends here". School in the US is very different from the Finnish school, performance during school hours is evaluated in grades highly. "The teachers are really nice and they help a lot with school work" Jesper continues, "students at our school are nice as well, and I've made many new friends here. We've got students also all over from Europe, and in practice we all are living in the same student halls of residence, so it's easy to get to know each other. I've had the privilege to get many american friends as well, and been invited to visit their homes for some short holiday breaks. When having time off, we usually play basket ball, football or just hang around. Sometimes we go to movies on weekends, but on school days nearly everyone has a lot of school work or practice and not so much time off".

Korkalainen_Jesper_4_49834033_2171549619776825_5682585463135666176_n.jpg

What Jesper learned from the first exchange year was that going to school in the US is very different from the school system in Finland. He knew that already when leaving for his first year, but couldn't imagine how different it would be. "I'm still thinking about studying and playing football at college in the US in the future. Anyway, after high school I'll return to Finland for a year" summarizes Jesper his current situation.  

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin
08.08.2023Välieräennakko Saints vs TAFT
29.07.2023TAFT:n kausi jatkuu välierissä Tampereella
18.07.2023Otteluennakko TAFT vs Eagles
15.07.2023TAFT tärkeään voittoon Wolverinesistä
12.07.2023Otteluennakko TAFT vs Wolverines
01.07.2023Eagles parempi Karhulassa
30.06.2023Otteluennakko Eagles vs TAFT
21.06.2023TAFT:lle tappio Pirkkalassa
16.06.2023Otteluennakko Spartans vs TAFT
13.06.2023Saintsin juoksemalla voittoon TAFT:sta
09.06.2023Otteluennakko Saints vs TAFT
06.06.2023TAFT voittoon Northern Lightista
02.06.2023Otteluennakko TAFT vs Northern Lights
31.05.2023Päävalmentajan J-P Kuusiston haastattelu
22.05.2023TAFT leireili onnistuneesti viikonloppuna
18.05.2023TAFT:n vahvistukset ovat saapuneet Suomeen
17.05.2023Kolme kausikorttia tarjoushintaan 50e
21.03.2023Davine Thomasin haastattelu
09.03.2023Davine Thomas TAFT:iin kaudelle 2023
08.03.2023Eric McDowellin haastattelu
22.02.2023Eric McDowell Vantaalle kaudelle 2023
13.01.2023TAFT:n harjoitukset jatkuvat normaalisti
19.12.2022TAFT ilotulitemyynti 27.12 - 31.12.
11.11.2022Edustusjoukkueen harjoitukset ovat alkaneet
31.10.2022Alustava rosteri julkaistu
24.10.2022Kauden 2022 päättäjäiset
24.10.2022Vantaan TAFT ry:n syyskokous 7.11.22 klo 18:30.
12.10.2022TAFT:n pelaaja- ja valmennushaku on alkanut!
04.10.2022Korkalaiselle vahva aloitus avausottelussaan
30.09.2022Korkalainen aloittava pelinrakentaja lauantaina
24.09.2022Jesper Korkalaiselle ensiesiintyminen yliopistosarjassa
31.08.2022Junioreille harjoituksia syyskuussa
23.08.2022TAFT:n kausi päättyi Tampereella
19.08.2022Otteluennakko Tampere Saints vs TAFT
13.08.2022TAFT selkeään tappioon Vaasassa 55 - 14 (28 - 7)
11.08.2022Otteluennakko Vaasa Royals vs TAFT
09.08.2022TAFT voittoon Bearsia vastaan 21 - 0 (14 - 0)
03.08.2022Otteluennakko TAFT vs Pori Bears
02.08.2022TAFT tärkeään voittoon Saintsista 21 - 7 (14 - 7)
28.07.2022Otteluennakko TAFT vs Tampere Saints
24.07.2022Royals parempi Vantaalla 28 - 56 (14 - 28)
20.07.2022Otteluennakko TAFT vs Vaasa Royals
19.07.2022Ennakkotarjous, kolme kausikorttia 50e!
16.07.2022TAFT voittoon Porissa 6 - 21 (0 - 14)
13.07.2022Otteluennakko Pori Bears vs Vantaan TAFT
12.07.2022Päävalmentaja J-P Kuusiston haastattelu
10.03.2022Isaiah Wardin pelaajahaastattelu
01.02.2022Miesten edustusjoukkueen harjoitukset jatkuvat
07.12.2021Kauden 2021 päättäjäiset
30.10.2021Edustusjoukkeen alustava rosteri kaudelle 2022
14.09.2021Vantaan TAFT on miesten 2. Divisioonan mestari vuosimallia 2021
11.08.2021Vantaan TAFT 40v golfturnaus
28.06.2021Edustusjoukkueen otteluohjelma
26.05.2021Vantaan TAFT ry. 40v golfturnaus
17.05.2021Kaikkien ikäluokkien harjoitukset jatkuvat
09.05.2021Vantaan TAFT ry ja Länsi-Uudenmaan Amerikkalainen Jalkapallo ry aloittavat yhteistyön U15- ja U17 junioreissa
20.04.2021Alle 20-vuotiaiden harjoitukset jatkuvat tällä viikolla
01.03.2021Harjoituksen jäähylle toistaiseksi koronan takia (päivitetty 1.3)
18.02.2021Harjoitukset jäähylle toistaiseksi koronan takia
01.02.2021Junioreiden harjoitukset jatkumaan 6.2.2021 lähtien
05.01.2021Seuran harjoitustoiminta tauolla ainakin Tammikuun loppuun koronarajoitusten vuoksi
21.11.2020COVID-19: Seuran harjoitustoiminta tauolle kolmeksi viikoksi 23.11.2020 alkaen
21.10.2020Vantaan TAFT ry syyskokous 28.10.2020 klo 18
21.10.2020Valmentajaksi TAFT:iin?
12.10.2020J-P Kuusisto edustusjoukkueen päävalmentajaksi
24.09.2020TAFT:n U20 joukkue kaatui kahdesti Vaasan turnauksessa, peli-ilme kuitenkin esimerkillisen mairea.
10.08.2020TAFT:lle kauden avausvoitto 39 - 6 (25 - 6) Lappeenrannan Razorbackeistä hellekelissä.
08.08.2020TAFT:lle katkera tappio Hyvinkäätä vastaan 0-22 (0-16)
20.07.2020Helsingin Wolverines vahvempi kakkosdivarin sarja-avauksessa, TAFT kaatui 32-6
12.06.2020Edustusjoukkueen kuulumiset liittyen tulevaan kauteen
02.04.2020Tiedote koskien seuran toimintaa COVID-19 -epidemian aikana
17.03.2020Seuran päivitys koskien koronavirustilannetta
12.03.2020Vantaan TAFT ry:n hallituksen tiedote koskien koronavirus-tilannetta
01.03.2020Apuvalmentajaksi U15-joukkueelle
22.10.2019 19.00KAIKILLE AVOIMET HARJOITUKSET
12.10.2019Vahvana kohti kautta 2020
05.10.2019TAFT U17 KICKOFF 8.10.2019!
03.10.2019TAFT Miehet & U20 KICKOFF 8.10.2019!
22.09.2019Valmentajaksi TAFTiin!
22.09.2019Sami Hyleh opiskelemaan ammattivalmentajaksi
22.09.2019TAFT U13 Kuopion turnauksessa
05.09.2019Hike-punt-pass SM-kisat 28.9.2019
01.09.2019TAFT U13 Turun turnauksessa
31.08.2019Vantaan TAFT ry syyskokous 26.9.2019 klo 18
31.08.2019TAFT tuo lippupallon Vantaalle!
27.08.2019Osta liput Vaahteramalja XL, tuet TAFTia
23.08.2019TAFT at Wolverines Blue 16.8.19
12.08.2019TAFT U13 Porin turnauksessa
24.07.2019Teurastajat vs. TAFT 21.7.2019
16.07.2019TAFT Miehet voittoon Ruskolla

Näytä lisää »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa