Kuusistot - jenkkifudista isältä pojalle20.07.2018 Vuoden 2017 kausijulkaisuun meillä oli tilaisuus haastatella muutamia TAFTin alkuaikojen, ja miksei myöhempienkin aikojen, historiaa tehneitä henkilöitä. TAFTin toiminnassa mukana olleita on paljon, kuten näissä haastatteluissa esiintyvistä nimistä voi päätellä, ja tarinoita vielä enemmän. Pitkähkö haastattelutuokio tuntui pintaraapaisulta, toivottavasti kuitenkin onnistumme tuomaan valaisevan ja tietorikkaan lukuhetken tähän päivään! Ensimmäisenä vuorossa ovat Aikku ja Pami Kuusisto - pitkän linjan monitoimijat, joiden työn jälki on paitsi TAFTin, myös koko Suomen jenkkifudiskartalla pysyvästi. *
Aikku ja Pami Kuusiston perhe on elänyt ja hengittänyt jenkkifudista niin pitkään kuin sitä Suomessa on pelattu. Koko perhe on viettänyt vapaa-aikansa kentän laidalla isä Aikun pelatessa ja myöhemmin valmentaessa, poika J-P:n niin ikään pelatessa ja valmentaessa, tytär Jennin ollessa mehutyttönä ja äiti Pamin hoitaessa kahvilan. TAFTin synty Aikku näki ensimmäiset amerikkalaisen jalkapallon pelit 1960-luvun alussa Viertolan kansakoulun ruokalassa, kun Tahko Pihkala toi salamapalloa Suomeen. Tahko näytti American Football Leaguen ja American Football Conferencen, jotka myöhemmin yhdistyivät NFL:ksi, otteluista filmejä. Kun vuonna 1981 Tikkurilan ja Simonkylän lukioiden pojat, jotka olivat olleet vaihdossa, laittoivat Helsingin Seutuun (nyk. Vantaan Sanomat) ilmoituksen: ”oletko kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta?”, Aikku oli valmis lähtemään mukaan. Pojat olivat varanneet kokousta varten luokan Tikkurilan lukiosta ja siellä päätettiin perustaa seura. Aikusta tuli näin Vantaan TAFTin perustajajäsen Lauri Tyllisen, Jussi Ekmanin ja Janne Martinssonin kanssa, olipa tuossa kokouksessa mukana Kuusiston perheen vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen J-P -poikakin. Vantaan TAFTin puheenjohtajina ovat toimineet Lauri Tyllinen, Aikku Kuusisto, Hannu Häyrinen, Reijo Ailasmaa, joka siirtyi TAFTista SAJL:n ja sen jälkeen Euroopan lajiliiton puheenjohtajaksi, Matti Sorsa, Jarmo Lahti, Kaj Wasenius, Ville Sivunen, Hannu Kokko ja nykyinen puheenjohtaja Timo Jaakkola. Hallituksen jäseniä, mukavia ja aikaansaavia ihmisiä, onkin sitten vuosien varrella ollut paljon. Osalla, kuten Larella (Tyllinen) ja Hanskilla (Häyrinen) oli aina vauhti päällä, ja ideoita ja energiaa vaikka muille jakaa. Osalla taas oli rauhallisempi tahti, mutta jokaisen työ on ollut tärkeää. TAFTin kaltaisessa seurassa, tai vapaaehtoisessa seuratoiminnassa ylipäätään, on yhdessä tekeminen kaiken A ja O. Toisten antaman panoksen arvostaminen on paikallaan, tehdäänhän vapaaehtoistyötä useimmiten leipätyön ohella.
TAFT Vantaa 1985, Suomen mestarit (Kuva Aikku Kuusiston albumi) TAFTin uusi tuleminen Monenlaisten vaiheiden jälkeen Vantaan TAFT oli joitain vuosia 90-luvun lopusta 2000-luvun alkupuolelle olemassa vain paperilla, minkä jälkeen seuran toimintaa alettiin käynnistää uudelleen Aikun, Henri von Holtenin, Heikki Helinin, Ville Sivusen, Mika Karhun ja Ville Korhosen voimin – Aikun osalta jo toiseen kertaan. Valmentajiksi tulivat Rami Lilja, Rainer Väistö, Oskari Niemi ja J-P Kuusisto. Kilterin koulun jumppasalista saatiin harjoitusvuoro. Pelaajia alettiin rekrytoida, ja ensimmäisissä treeneissä olikin jo neljä junioria kuuden valmentajan kanssa. Tuolloin C-juniorina (U15) aloitti myös Miro Kadmiry. Kovan työn tuloksena kasvettiin pikkuhiljaa II-divisioonaan, sieltä ykköseen ja pariin otteeseen Spagettimaljan voittoon. Sitten koitti nousu Vaahteraliigaan, josta kaudella 2017 päädyttiin II-divisioonaan vauhtia hakemaan. Treenaaminen silloin ennen ja nyt Aikun oma jenkkifudisura alkoi 1981, mutta urheilua hän on harrastanut koko ikänsä mm. uimalla ja pelaamalla koripalloa. Armeija meni urheilujoukoissa, pataljoonan uintimestaruuskisoissa tuli voitto kadettikoulun 20-metrisessä uima-altaassa. Aikku kertoo treenaamisen muuttuneen vuosien mittaan. ”Kun pelasin jenkkifudista, tuli harjoituskertoja viikossa keskimäärin 11: puntti-, juoksu-, palauttavat ja siihen lajiharjoitukset päälle. Kun vuorokaudessa on 24 tuntia, joista 7-8 nukutaan, kahdeksan tuntia menee töissä, kaksi tuntia työmatkoihin, kaksi tuntia syömiseen, jää vielä neljä tuntia. Jos siitä kaksi tuntia viettää kullan kainalossa, jää vielä toiset kaksi tuntia aikaa treenaamiseen, vaikka tunti aamulla ja tunti illalla. Sehän lähtee siitä, että itse oivallat olevasi surkeassa kunnossa. Työntekoa se vaatii, mutta kysypä itseltäsi mikä on kivaa, antaa turpaan vai ottaa turpaan? Ja jos olet huonossa kunnossa, mahdollistat senkin, että takanasi oleva, joka saattaa olla loistavassa kunnossa, tulee hakatuksi koska et pysty estämään sitä”, Aikku pohdiskelee. Valmennuksen monet kasvot Vaikka valmennuskulttuuri on ajan myötä muuttunut, ovat lainalaisuudet samat kuin ennenkin. Kentällä on 11 pelaajaa kummallakin puolella, samat linjamiehet, running backit, pelinrakentajat ja hyökkääjät. Eroa voi olla lähinnä siinä, miten niitä tänä päivänä asetellaan. ”Perusasiat - tekniikat ja taktiikat - eivät muutu miksikään, niistä vain tehdään hienomman näköisiä. Pelikirjoja olen myös miettinyt, niistä tehdään välillä vaikeita, liian monimutkaisia systeemeitä. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta miten pelaajat saadaan omaksumaan ne, elleivät kaikki ole kaikissa harjoituksissa paikalla. Kyllähän paksunkin pelikirjan saa tehtyä, mutta jaksaako sitä kukaan lukea. Jos annat yhden lapun kerrallaan, ja harjoitellaan sitä peliä niin kauan, että se osataan, on sitten ainakin yksi varma peli hallussa”, Aikku toteaa. Kuusiston perheessä onkin keskusteltu valmennusasioista paljon. J-P ryhtyi oman pelaajauransa jälkeen valmentajaksi, ja toimi myös TAFTin päävalmentajana. Aikku ja J-P ovat tehneet historiaa valmentajaisänä ja pelaajapoikana, jotka ovat pelanneet Suomen kaikilla miesten sarjatasoilla. Kenkälaatikollinen mitaleita kertonee menestyksestä.
Aikun mukaan valmentajatkin ovat muuttuneet, nykyään ollaan pehmeämmillä linjoilla. Nykyvalmentaja ei pidä kuria "it's my way or highway" -periaatteella. Aiemmin tehtiin juuri niin kuin valmentaja sanoi, vaikka peleissä ja harjoituksissa annettiinkin tiettyjä vapauksia. Valmentajan kannalta ihanteellinen valmennettava on aina paikalla harjoituksissa, ja parhaat pyytävät vielä ylimääräisiä treenejä. Nykyään moni asia menee treenaamisen edelle. Aikanaan eräs lahjakas pelaaja nosti esiin sen, ettei treenien lisäksi jää vapaa-aikaa. Aikku totesi, että tämähän on sitä vapaa-aikaa, ja vieläpä maksatte siitä, että voitte tänne tulla. Äärettömän lahjakaskin urheilija voi tarvita henkistä valmennusta. Asenne täytyisi saada kohdalleen, jotta ymmärtää, miksi asioita tehdään. 1980-luvun TAFTissa oli tapana soittaa perään, jos joku oli pois treeneistä, ja kysyä, oliko poissaoloon hyvä syy, sillä joukkuelajissa tehdään yhdessä töitä menestyksen eteen. ”Legendaarisia treenejä pidettiin Siltamäen hevosmaneesilla, talvella ilman lämmitystä, sitä hiekkaa ja sontaa oli joka paikka täynnä. Siihen aikaan sanottiin, että voittajat kasvaa paskasta. Nythän Vantaalla on Suomen parhaat harjoitusolosuhteet, tosin saa niistä maksaakin. Helsingissä maksetaan myös, mutta siellä rahaa palautuu seuroille toiminta-avustuksina. Täytyy muistaa, että meillä harrastaminen on kuitenkin halpaa esimerkiksi jääkiekkoon verrattuna, maksamme vuodessa sen mitä siellä kuukaudessa. Mutta oli laji mikä tahansa, jos käyt kerran vuodessa treeneissä, niin kalliiksi tulee”, Aikku summaa. Monet aloitteet lajissa ovat peräisin Aikulta, mm. se, että ottelussa pitää olla paikalla lääkäri tai ensiapuhenkilö, sääntö- ja tuomarikurssit, tuomareiden juomat ja välipalat sekä pitkä liuta muita. Vaikka Aikun mielenkiinto joukkueen ja seuran asioihin on aina ollut kokonaisvaltaista, kääntyy puhe usein valmentamiseen. Aikun mukaan valmennuskulttuurin kehittäminen vaatii jatkuvaa sitoutumista. Samoin itse valmentaminen, joka vaatii paljon aikaa myös harjoitusten ulkopuolella. Täytyy tehdä kausisuunnitelma siitä, mitä milloinkin harjoitellaan: ensin peruskuntoa, sitten tekniikkaa, ja pikkuhiljaa otetaan taktiikkaa mukaan. Treenikohtaisesti laaditaan lisäksi suunnitelma kustakin harjoituksesta, mutta kyetään myös vaihtamaan lennosta ohjelmaa ja miettimään, miten saadaan paras hyöty niille, jotka ovat paikalla.
Merkkipaaluja Sekä Aikku että Pami ovat kuluneen vuoden aikana (vuonna 2017 toim.huom.) viettäneet 60-vuotispäiviään. Tytär Jennin isälleen antama syntymäpäiväkortti kuvastaa hyvin sitä, mitä jenkkifudis ja sen mukana tulleet pitkät ystävyyssuhteet merkitsevät. Kortissa luki: "Kun ukko täyttää 60, niin hän muistaa kaikkien kavereidensa lankapuhelinnumerot, muttei tiedä mihin on laittanut silmälasinsa". Vantaan TAFT onnittelee Aikkua ja Pamia merkkipäivien johdosta ja kiittää pitkäaikaisesta ja monimuotoisesta sitoutumisesta seuran työhön! * Kausijulkaisutyöryhmä: Mia Uuttu, Sari Piik, Vesa Lindfors ja Laura Helminen |
