Tapio Ruuskanen, TAFT-vuosia täysi tusina20.07.2018 Vuoden 2017 kausijulkaisuun meillä oli tilaisuus haastatella muutamia TAFTin alkuaikojen, ja miksei myöhempienkin aikojen, historiaa tehneitä henkilöitä. TAFTin toiminnassa mukana olleita on paljon, kuten näissä haastatteluissa esiintyvistä nimistä voi päätellä, ja tarinoita vielä enemmän. Pitkähkö haastattelutuokio tuntui pintaraapaisulta, toivottavasti kuitenkin onnistumme tuomaan valaisevan ja tietorikkaan lukuhetken tähän päivään! Tapio Ruuskasen pelaajaura TAFTissa alkoi 1984, ja jatkui kokonaiset 12 vuotta. Tämän jutun lopussa on Tapion arkistoista saatua materiaalia Eurobowl I:stä, jonka Vantaan TAFT vuonna 1986 voitti. *
TAFTissa kaikkiaan 12 vuotta pelannut Tapio Ruuskanen aloitti uransa pelaamalla viisi kautta Munkka Coltsissa 1980-84. Kun Munkkan toiminta ei häntä enää vakuuttanut, Tapio hakeutui TAFTiin. Hän muistelee, että ensimmäinen epävirallinen amerikkalaisen jalkapallon ottelu Suomessa pelattiin 1979, kyseessä oli viikonlopputurnaus. Vaihto-oppilaat oppivat pelin Yhdysvalloissa ja toivat sen Suomeen. Lajia pelattiin aluksi jääkiekkovarusteissa. Tapio aloitti jenkkifudiksen armeijan jälkeen 22-vuotiaana. TAFTiin tullessaan Tapio ei oikein tiennyt, millä pelipaikalla halusi pelata, vaikka itse laji olikin tuttu viiden Munkka-kauden jälkeen. Hän piti linebackereita kovina heppuina ja ajatteli, että hänestä tulee takakentän pelaaja. ”Mutta olin kuitenkin loppujen lopuksi niin hidas, ettei se paikka sopinut ollenkaan. Kun Hugh Mendez tuli meille valmentajaksi, hän istutti meidät kaikki oikeille paikoille. Itse päädyin oikean puolen linebackiksi, mikä sopikin sitten kuin nenä päähän”, Tapio muistelee. Tapio kertoo, että TAFTiin tuli samaan aikaan hänen kanssaan syksyllä 1984 paljon uusia pelaajia. Kukaan ei Tapion mukaan kysellyt eikä kyseenalaistanut mitään, mitä valmentaja sanoi, vaan valmentajan sana oli laki. Hugge Mendez valmensi joukkuetta kaksi vuotta. Hän sanoi heti nähtyään joukkueen toukokuussa 1985, että se tulee olemaan SM-finaalissa. Laji oli silloin vielä niin uusi, että kun joukkueella oli valmentaja, joka tunsi hyvin tekniset kuviot, pärjättiin pitkälle. Jenkkivalmentajat tulivat tuolloin collegesta, mikä oli Tapion mukaan hyvä asia – valmentajat eivät olleet liian hyviä eivätkä liian huonoja – vaan juuri sopivia täkäläiseen tasoon nähden. Valmentajista Tapiolle jäi parhaiten mieleen juuri Mendez. ”Pelasin kaikki puolustuksen downit 2,5 vuotta ja kaikki special-tiimit. Meitä oli joukkueessa noin 35 heppua, sopivasti backup- ja special-teamin heppuja. Hugge sai kundit käymään hyvin treeneissä, ja pelit osattiin hyvin, kun oli yhdessä aina treenattu. Menestys ja voittaminen ruokkivat treenaamista eikä kukaan halua jäädä pois. Itse olin treeneissä 98-prosenttisesti ja tulin kentälle, vaikka oli joku paikka paketissa. Asenne oli silloin, että kun nyt tätä harrastan, niin minähän harrastan. Se oli vaan niin mukavaa”, Tapio muistelee. Eurobowl-mestaruus 1986 TAFT voitti Eurobowlin. Tapio jatkoi pelaamista vielä kymmenen vuotta sen jälkeen. ”Ne olivat elämäni hienoimpia hetkiä. Kun voitettiin Eurobowl, tiesin, etten ikinä tule olemaan tällaisessa organisaatiossa, jossa 40 ihmistä puhaltaa samaan hiileen: 35 pelaajaa sekä valmennus, joukkueenjohtaja ja huolto. Muistan, kun pelattiin Amsterdam Ramsia vastaan välierässä. Siinä oli sellainen tummapintanen Mr Football, joka pelasi tight endinä minua vastaan. Meinasin käydä kuvia kumartelemaan, mutta kun se tuli sieltä, torppasin kerran kunnolla ja se jäi ihan pystyyn seisomaan. Sen ensimmäisen matsinhan voitimme Itävallan joukkuetta vastaan 60-0 ja Amsterdamin sitten 67-6. Kaikki kundit menivät sinne sillä asenteella, ettei luultu mitään, vaan että se oli totista touhua alusta loppuun saakka”, Tapio kuvailee Eurobowl-tunnelmia. Sinnittelyä loukkaantumisten kanssa Tapion ura oli loukkaantumisten sävyttämä. Kädet murtuivat yhteensä neljä kertaa ja kerran kylkiluut. Toisella kerralla hän pyysi lasikuitukipsin ja pelasi se kädessään, mistä tapaturma-asemalla ei oltu mielissään. Pelissä kipsi piti peittää niin hyvin, ettei se näkynyt. Iän myötä luut haurastuvat, ja käsien murtumatkin tulivat Tapion viimeisinä pelivuosina. Hänen mukaansa kipua pitää vain osata kestää. Kerrankin häneltä katkesi sormi pelin kolmannella neljänneksellä, mutta silti hän pelasi ottelun loppuun, sen verran oli adrenaliinia veressä. TAFT piti huolta omistaan Tapio piti TAFTin toimintaa hyvin organisoituna, vaikka kaikki eivät aina sitä osanneetkaan arvostaa. Jäsenmaksu oli 350 markan luokkaa ja se piti sisällään kaiken: uudet harttarit ja kypärät, jotka kestivät vuosia. Pelimatkatkaan eivät maksaneet mitään, ja yleensä ruuatkin kuuluivat jäsenmaksun piiriin. Alkuaikoina kaikki toiminta keskittyi Peltolan kentälle: kotiottelut ja treenit. Vierasotteluita oli maakunnissa ja pallokentällä. Myyrmäkihallin valmistuttua päästiin sinnekin treenaamaan. Tikkurilassa ei ollut vielä kuplahallia, mutta siellä nykyäänkin olevat pukukopit olivat pelaajille kuin toinen koti. Myös Tuomarinkylän hevosmaneesilla treenattiin, siellä saattoi olla pakkasta toistakymmentä astettakin. Kun valmentaja tuli mukaan kuvioihin, yleensä toukokuun puolen välin tienoilla, oli treenejä viisi kertaa viikossa ja yhtenä päivänä ottelu, jota seuraava päivä oli vapaata. Kesäkaudella oli lajitreeniä ja talvella juoksua. Punttisalitreenit jokaisen piti hoitaa itse ja käydä lenkillä. Tapio kertoo ajoittain harrastaneensa jopa 11-12 kertaa viikossa jotakin, aamulla ja illalla, kaukalopalloa ja squashiakin hän pelasi. Kun treenit loppuivat torstaisin puoli kahdeltatoista illalla, alkoivat seuraavat treenit jo seitsemältä perjantaiaamuna. TAFT aina muistoissa TAFTin menestyksestä Tapio muistaa, että alussa oli hyviä vuosia, mutta sitten tuli hissiliikettä. Jokusen kerran TAFT oli Vaahteraliigan heikoin, sitten taas voitettiin ykkösdivisioona. Kun vuonna 1996 päätettiin pudota divariin, Tapio lopetti pelaamisen. TAFTilla oli tuolloin hyvä sukupolvi parikymppisiä pelaajia, jotka tulivat sitten pelaamaan miesten edustusjoukkueeseen. ”Kyllä TAFTista on erittäin hyviä muistoja. Seuraan oli 1980-luvulla helppo tulla aikuisiälläkin, kun laji oli pieni. Junioreita alkoi tulla 1990-luvun taitteessa, ja Vantaalla olikin silloin tosi hyvä ikäluokka. Sorsan Matti pyöritti muistaakseni Itä-Vantaalla treenejä ja Ari Laine Myyrmäen suunnalla. Huvitti, kun joukkueeseen tuli kaksi uutta pelaajaa, jotka olivat yhteensä yhtä vanhoja kuin minä silloin, molemmat olivat 17 ja minä 34. Jefuhan on lajina siitä hyvä, että siellä on kaksi joukkuetta yhden joukkueen sisällä, hyökkäys ja puolustus. Siinä on kaksi erilaista kuppikuntaa, minä tulin juttuun molempien kanssa”, Tapio muistelee. ”Muistan kun viimeisenä vuonna putosin avauksista, niin kyllä se otti luonnolle. Oli aika ihmeellistä seistä sivurajalla. Aina tulee jostain nuorempi ja nopeampi ja kovempi, näin se vaan menee. Se oli Petteri Byström, joka minut pudotti, nopea jätkä jaloistaan, ymmärsi kyllä jenkkifudiksen salat, olihan hän pelannut kymmenen vuotta”, Tapio kertaa uransa loppuaikoja. Paidan jäädytyksen Tapio kertoo tulleen yllätyksenä. Kaverit pyysivät Tapion vuonna 1997 Peltolan kentälle katsomaan ottelua. Puoliajalla paita sitten jäädytettiin. Tapio sanoo, että hänellä on vielä montakin pelipaitaa tallessa, samoin kypärä ja harttarit. Varusteet ovat vuosien saatossa muuttuneet, kypärätkin ovat nykyään melko kevyitä hänen aikoihinsa verrattuna. Hartijasuojat olivat melkein suoria siihen aikaan, ja varusteiden yhteispaino toistakymmentä kiloa. ”Muistan TAFTin 30-vuotisbileet vuonna 2012. Meitä oli siellä 30 heppua, ja juttu jatkui kuin eilisestä päivästä. Kaikki olivat ihan saman oloisia, vaikka tietysti tukka harmaantuu ja vähenee. Tapaamisia voisi olla enemmän, jonkun vaan pitäisi nähdä se vaiva. Onhan meitä kourallinen kundeja, jotka useamman kerran vuodessa keksitään jotain yhdessä”, Tapio sanoo.
Kunniavieras Tapio Ruuskanen #42 10.6.2017 Vantaan TAFTin ja Helsinki Wolverinesin välisessä miesten II-divisioonan runosarjan ottelussa Hän kertoo käyvänsä joka kesä katsomassa joitakin TAFTin otteluita. ”Olisi hieno juttu, jos TAFT vielä jonakin päivänä voittaisi miesten Suomen mestaruuden. Junioreita ei vaan saisi päästää luikkimaan pois seurasta.” Tapion arkistosta löytyi alla oleva Eurobowl I -julkaisu, jossa psallistuneet joukkueet, ottelut sekä tilastot on kerätty yksiin kansiin. Kausijulkaisutyöryhmä: Mia Uuttu, Sari Piik, Vesa Lindfors ja Laura Helminen
|
