Mustafa Mustamand - pelaaja ja valmentaja

Esittelysarjassamme on Mustafa Mustamandin vuoro kertoa omasta urastaan soikiopallon parissa. It's Mustafa's turn to introduce himself and tell us what he does in TAFT, please scroll down to find the translation in English.

Aloitin jenkkifutiksen 14-vuotiaana ja silloin seurani oli Helsinki Wolverines. Pelasin Wolvoissa noin 4 vuotta, ja sattui sieltä tulemaan mitaleitakin. Kun sain tarjouksen liittyä TAFTiin, tuntui se kuin kauan kadoksissa olleelta kodilta. Se lämmin vastaanotto, jonka sain TAFTilta ja sen pelaajilta, oli ehkä parhain koskaan. 

TAFTissa hommani oli alkuun ensisijaisesti olla vain pelaajana junnuissa, mutta kun emme saaneet joukkuetta kasaan, siirryin Miesten Edustusjoukkueeseen. Ensimmäisen kauden jälkeen TAFTin väreissä aloin pikkuhiljaa innostua taas valmentamisesta, ja siirryin pelaamisen ohella U13 päävalmentajaksi. Nyt kun saamme Edustusjoukkueen ja U19 kasaan, ja samalla valmennan U13:a, niin aika kyllä tulee olemaan tiukalla. Onneksi näistä kuvioista voin jättää erotuomarin tehtävät kokonaan pois.

Olen asettanut tavoitteita itselleni jo edellisen kauden päätyttyä. Niihin kuuluu mm. se, että haluan kehittyä pelaajana ja ihmisenä kentällä ja kentän ulkopuolella enemmän kuin koskaan tähän mennessä. U13-joukkueen kausitavoite on jo selvä - se on pääseminen pelaamaan SM-sarjassa, sillä turnaussarjat eivät kehitä ketään yhtä paljon pelaajana tai joukkueena.

Mielestäni tärkeintä jefukentällä on kunnioitus. Tämä on kuitenkin herrasmieslaji, jonka takia itse kunnioitan suuresti oman joukkueeni pelaajia mutta myös vastustajia. Parhain muistoni on kun kaverini Shoul, joka pelaa Wasa Royalsin riveissä, hajotti polvensa kesken ottelun, mutta jatkoi loppuun asti. Ottelun jälkeen hän ei pystynyt kävelemään, jolloin minä ja pari muuta TAFTin kaveria ja pari Royalsin miestä autoimme häntä ja kannoimme hänet kentältä pukuhuoneille. Tämän jälkeen otin kuvan Wasa Royalsin pelaajan kanssa. Kuvassa oleva pelaaja on kaverini Nico Barrow.

I started playing football at the age of 14 with the Helsinki Wolverines. I played with Wolvo's for about 4 years, and got medalled also. When receiving an offer to join TAFT, it felt like coming home. Being warmly welcomed by TAFT and its' players was probably the best reception ever.

First, my career at TAFT was to play as a junior. When we didn't manage to build up a U19 team for last season, I jumped straight into the Men's Team. After my first season with TAFT, I found again my inspiration to coaching. As Head Coach of TAFT U13, player in Men's an U19 -teams my time will be well spent, but luckily I can leave my career as referee out of this puzzle.

I've set goals for myself already at the end of previous season. My aim is to grow as a player and a man, both on the field and outside, more than ever before. The goal for our U13-team is also very clear - we play for the National Championship. The division series' are not as good when thinking of the development of a player and a team.

I find respect as the most important value on the field. This is a gentlemen's sport, and that's why I respect very highly my team mates, but also the players on the opposite side. One of the best memories I have is when my friend Shoul, who plays for the Wasa Royals, was injured on his knee during the game, but played till the end of the game. After the game we together with a couple of TAFT and Wasa players carried him to the locker room. After that we took a photo with Wasa player. The player in this picture is my friend Nico Barrow.