Korkalaiselle vahva aloitus avausottelussaan

04.10.2022

Kuva: Laura Helminen (Arkistokuva)

Jesper Korkalaisen edustama Ferrum College Panthers kärsi kauden neljännen tappionsa ottelussa Shenandoah University Hornetsia vastaan lukemin 0 - 20. Korkalainen pelasi koko ottelun alusta loppuun tasaisesti suorittaen, vaikka pisteet jäivät tekemättä Hornetsin puolustusta vastaan.

- Hyvät fiilikset jäi vaikka oli hyökkäyksellä vaikeata, kun juoksu ei oikein toiminut, mutta itseltä ihan hyvä suoritus kuitenkin. Kommentoi omaa peliään Korkalainen.

Ottelu oli tasainen lukemista huolimatta, mutta Panthersin hyökkäys ei onnistunut suomalaiskomennossa murtamaan hyvin pelannutta Hornetsin puolustusta. Panthersien puolustus taas pelasi ajoittain huonosti päästäen lopulta kolme touchdownia. Korkalainen heitti ottelussa 25 kertaa, joista 15 onnistui edeten samalla 148 jaardia.

- Jeppe pelasi tasaisen varman pelin haastavissa sateisissa olosuhteissa. Vastus oli selkeästi kovempi kuin Ferrum, etenkin linjoissa. Jepen nopeat luvut ja lyhyet, keskipitkät sekä playaction heitot osuivat hyvin laitureille. Harmillisesti muutamia tiputuksia oli. Pitkiä heittoja ei oikein kutsuttu, osaksi varmaan kelistä ja vastustajan puolustuksesta johtuen. Ferrum ei oikein saanut juoksua kulkemaan tasaisesti ja ajoittain vaikutti pelikutsuissa olevan liiaksi ennalta arvattavuutta ja varovaisuutta.

Ferrum on aika nuori porukka paperilla hyökkäyksen osalta ja se paikoin näkyi. Uskon, että parempia suorituksia joukkueelta on tiedossa kauden edetessä. Ferrumin hyökkäys pääsi redzonelle useamman kerran. Tällä kertaa ei vaan mennyt pohjiin asti drivet. Kokonaisuutena mun mielestä hyvin pelattu Jepeltä. Oli aika surrealistista nähdä oma valmennettava aloittamassa yliopistojefussa pelinrakentajana.

Jeppe on tehnyt hirvittävän määrän töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi ja nyt kaikki tuo vuosien työ alkaa kantamaan hedelmää oikein kunnolla. Olen todella iloinen Jepen saavutuksista ja yliopistoura on vasta alussa, joten uskon, että paras on Jepellä vielä edessä.

Arvioi TAFT:n pelinrakentajavalmentaja Antti Hurme. Ferrum College Panthersin otteluohjelman mukaan lauantaina 8.10.2022 Korkalaisella on seuraava peli Hampden-Sydney College Tigersia vastaan. Ottelu on myös katsottavissa striiminä Ferrumin kotisivuilta.

12.03.2024Jari Pellinen on aloittanut Junnujen Voimavalmentajana
22.02.2024Vantaan TAFT Ry:n sääntömääräinen kevätkokous
14.01.2024TAFT ja Hyvinkää Falcons yhteistyöhön
14.12.2023TAFT:n vuoden 2023 ilotulitemyynti
24.11.2023Jarmo Sederlund TAFT:n päävalmentajaksi
15.11.2023Muutoksia seuran toiminnassa
12.11.2023Kauden 2023 päättäjäiset
31.10.2023TAFT luopuu sarjapaikasta 1. divisioonassa
19.10.2023Vantaan TAFT Ry:n syyskokous 25.10.2023
15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa