TAFT voittoon Northern Lightista

06.06.2023

RB Joni Lindholm oli hankala pideltäväksi oululaisille. Kuva: Laura Helminen

Vantaan TAFT avasi kautensa kotona Myyrmäen jalkapallostadionilla voitolla Oulu Northern Lightsia vastaan lukemin 27-16 (14-0). TAFT oli ensimmäisellä puoliskolla selvästi parempi, mutta puoliajan jälkeen oululaiset pääsivät hyvin peliin mukaan tehden ottelusta erittäin viihdyttävän kotiyleisölle.

Ottelu alkoi Northen Lightsin hyökkäyksellä, minkä vantaalaiset pysäyttivät välittömästi. TAFT:lla oli myös alussa vaikeuksia saada omaa hyökkäystänsä toimimaan. Ensimmäisen neljänneksen lopussa TAFT sai erinomaiset kenttäasetelmat oman lentopotkunsa jälkeen, kun Northern Lightsin pelaaja kosketti puntissa palloa ja vantaalaiset olivat nopeasti peittämässä vapaata palloa. Keskushyökkääjä Joni Lindholm osoitti olevansa mainiolla pelituulella vieden pallon aina päätyyn asti avaten TAFT:n kauden 2023 pistetilin. Lisäpiste onnistui ja TAFT oli siirtynyt 7-0 johtoon.

Toisella neljänneksellä TAFT puolustus onnistui toistamiseen pysäyttämään oululaisten hyökkäyksen redzonella aivan maaliviivan tuntumasssa. Hyökkäysvuoron vaihtuessa TAFT:n pelinrakentajaksi vaihdettiin Akseli Isotalo, joka ensimmäisessä pelikutsussaan huonoista kenttäasetelmista huolimatta eteni juosten reilut 20 jaardia. TAFT:n hyökkäys eteni Isotalon johdolla heittäen ja juosten lopulta Northern Lightsin redzonelle. Isotalo juoksi jälleen komeasti linjan läpi keskeltä maalin asti lisäten TAFT:n johdon tilanteeseen 13-0. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen johdossa 14-0.

Toinen puoliaika alkoi TAFT:n kannalta murheellisesti. Pelinrakentaja Tommi Khodir heitti tavoitellessaan hyvin pelannutta WR Jani Luiroa oululaispuolustajalle LB Romello Herbinille, joka palautti pallon aina maaliin asti. Keskushyökkääjä Tommi Purasen juostessa kahden pisteen lisäpisteen Northern Lights oli kaventanut tilanteen lukemiin 14-8. Oululaiset saivat pistesuorituksestaan lisää virtaa onnistuen pysäyttämään myöhemmin TAFT:n hyökkäyksen useasti. Oululaiset saivat loistavan tilaisuuden tasoittaa tilanne vantaalaisten puntin jäädessä lyhyeksi. Oulun hyökkäys pääsi aloittamaan hyökkäysvuoronsa TAFT:n 20 jaardin kohdalta. Hyökkäyksessä pelannut Herbin juoksi pallon maaliin ja Tommi Purasen onnistuessa jälleen kahden pisteen yrityksessä oululaiset olivat siirtyneet 14-16 johtoon.

TAFT ei osoittanut luovuttamisen merkkejä. Pelinrakentajaksi vaihdettu Akseli Isotalo johdatti vakuuttavasti hyökkäyksensä useasti oululaisten kenttäpäätyyn ja viimeisen neljänneksen alussa Isotalo onnistui toistamiseen juoksemaan oululaisten maalialueelle. Kahden pisteen lisäpisteen epäonnistuessa TAFT oli siirtynyt 20-14 johtoon. TAFT:n puolustus onnistui hyvin puolustamaan johtoasemaansa ja useasti taklanneiden DL Santtu Ketvenin, LB Henri Sinisalon ja LB Panu Moilasen johdolla Northern Lights oli pakotettu luopumaan pallosta.

TAFT:n hyökkäys pääsi muutamaa minuuttia ennen loppua juoksemaan kellosta aikaa pois. TAFT tosin joutui kutsumaan peliä ollessa jäljellä reilut kaksi minuuttia lentopotkumiehistön kentälle oululaisten 37 jaardin kohdalla. Snappi sentteriltä epäonnistui osuen OL Sampo Leppäsen kypärään ja potkaisija Lassi Minkkinen oli pakotettu peittämään pallo TAFT:n 45 jaardin kohdalla. Northern Lights oli näin kuin varkain saanut loistavat kenttäasetelmat pisteiden tekemiseen. Lopulta puolustuksessa lainassa ollut WR Anton Kalliokoski ratkaisi ottelun TAFT:n eduksi ottamalla syötönkatkon ja palauttamalla pallon aina päätyyn touchdownin arvoisesti. Minkkisen lisäpisteen onnistuessa taululla oli loppulukemat 27-16.

- Vaikeuksien kautta voittoon. Turhan paljon helppoja virheitä, niistä johtuen jäi paljon pisteitä kentälle ja annettiin Oululle mahdollisuus voittaa ottelu. Ei voi täysin olla tyytyväinen joukkueen suorittamiseen. Joukkue oli mentaalisesti hetkittäin flekmaattinen ja vaati jonkin verran herättelyä. Kaikesta huolimatta tärkein tavoite saavutettiin ja lopussa joukkue näytti halunsa ja kykynsä taistella. Oulu tarjosi kovan vastuksen ja viihdearvoa ottelulla oli varmasti.

Kommentoi TAFT:n päävalmentaja J-P Kuusisto. TAFT:n ottelun parhaaksi valittiin RB Joni Lindholm ja Northern Lightsin RB Tommi Puranen. Ottelun tilastot voit katsoa täältä. TAFT:n kausi jatkuu 10.6 Tampereella Saintsia vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan Myyrmäessä 14.7. klo 18.00 Wolverines II vastaan.

15.08.2023TAFT:n kausi päättyi välieriin
08.08.2023Välieräennakko Saints vs TAFT
29.07.2023TAFT:n kausi jatkuu välierissä Tampereella
18.07.2023Otteluennakko TAFT vs Eagles
15.07.2023TAFT tärkeään voittoon Wolverinesistä
12.07.2023Otteluennakko TAFT vs Wolverines
01.07.2023Eagles parempi Karhulassa
30.06.2023Otteluennakko Eagles vs TAFT
21.06.2023TAFT:lle tappio Pirkkalassa
16.06.2023Otteluennakko Spartans vs TAFT

Siirry arkistoon »
Seuraa organisaatiota TAFT Vantaa